Vuoden mittaa päässä on pyörinyt paljon erilaisia aiheita, mutta suuren inspiraation puutteessa ne ovat jääneet hajatelmiksi, joista ei oikein eheää tekstiä ole saanut aikaiseksi. Hyvin alkanut blogin kirjoittaminen ei oikein ottanut tuulta alleen. No, mitäpä tuosta. Ehtiihän sitä taas ensi vuonna kirjoittaa lisää ja hajatelmista voi pienellä viiveellä hyvinkin kasvaa kunnon ajatelmia.

Vuosi on ollut kokonaisuudessaan positiivisväritteinen, mutta toisinaan väsyttävä. Toisinaan on ollut fiilis, että voisi välillä vähän pysähtyä ja vain olla. Kalenteri on monesti ollut aika täynnä tekemistä. Toisaalta taas pieni vipinä on pitänyt vetreänä. Vuoteen on mahtunut paljon erilaisia asioita: asuntokauppoja, opiskelua, muuttoa ja asioiden, ajatusten ja esineiden paikoilleen laittamista, uusiin ihmisiin tutustumista, omakotiasujaksi opettelua, ihania kesäjuhlia, sairaalareissu, ystäviä, sukulaisia, omia ja juniorin harrastuksia, eskarin aloitusta, matkoja uusiin ja tuttuihin paikkoihin, autokauppoja, uusi karvainen perheenjäsen, mielenkiintoisia työjuttuja, uusia ajatuksia, paikoilleen pysähtymistä…

Muutaman parhaiten mieleen jääneen asian ja eniten sykähdyttäneen hetken voisin vuosikatsaustyyppisesti jakaa, mutta taidan kuitenkin keskittyä siihen, mikä juuri nyt on päällimmäisenä mielessä.  Yksi teema on noussut monesti mieleen ja vähän eri asioihin liittyen. Nimittäin se, että kun se oikea osuu kohdalle, niin kyllä sen huomaa. Ja juuri tähän hetkeen liittyen ei ole kyse ihmissuhteista, vaan toisesta ihmiselle tärkeästä asiasta: kodista.

Uskomatonta mutta totta, löysimme vuosi sitten uuden kodin, jota emme uskoneet olevan olemassa, ja josta emme oikein edes tienneet niin kovasti haaveilleemme. Kriteerit hypoteettisen uuden kodin osalta olivat aika tiukat (erityisesti sijainti), joten haaviin ei kovin montaa potentiaalista tapausta muutaman viime vuoden aikana ollut tarttunut. Sitten se vain osui kohdalle. Kolahti kuin se kuuluisa metrinen halko. Se oli menoa. Ensinäytöstä kaksi ja puoli viikkoa ja talo oli todettu terveeksi ja kaupat oli tehty. Sitten alkoi odotus ja sen jälkeen tavaroiden siirto vähitellen vanhasta kodista uuteen.

Yksi sykähdyttävä hetki vuoden aikana oli vappuaaton aatto. Luovutimme pois vanhan kodin, joka myös aikanaan kolahti ja lujaa. Ovi suljettiin viimeisen kerran ja karvaa vaille 14 vuotta historiaa jäi linnuntietä reilun 500 metrin päähän nykyisestä sijainnista. Paljon ihania muistoja ja tapahtumia mahtui tuohon aikaan. Hassuinta kodin vaihtamisessa on ehkä se, että vielä 15 vuotta sitten olimme sitä mieltä, että ei me nyt ainakaan omakotitaloa koskaan osteta. Paritalon puolikas oli jo äärirajoilla. Toisin kuitenkin kävi. Mieli ja tilanteet muuttuvat. Aina ei näköjään edes tiedä, mitä haluaa ja mistä haaveilee, ennen kuin se sitten vaan tulee eteen ja asioita alkaa tapahtua. Kieltämättä oli hieman haikeaa luopua ihanasta vanhasta kodista, mutta hetkeäkään ei ole tarvinnut katua ja ratkaisu tuntuu edelleenkin oikealta.

Palataan vielä hieman ajassa enemmän taaksepäin, siihen hetkeen, kun ensimmäisen oman asunnon hankkimista alettiin miettiä. Vuosi oli 1998 ja vuokralla asumista takana vajaa puolitoista vuotta. Voiko olla niin, että ensimmäinen asunto, jota nuoripari käy katsomassa, on juuri SE asunto? Kyllä. Näin se oli. Pettymys oli suuri, kun välittäjä sitten ilmoitti, että asunto on käytännössä jo myyty. Muutama muu kämppä tuli katsottua, mutta ei ollut samaa fiilistä niissä. Kului useampi viikko. Ilon päivä, kun tulikin puhelu ja samainen välittäjä kysyi, että vieläkö se kaksio kiinnostaa. No kiinnostihan se. Innolla tarjousta kehiin, ilman lainalupausta tietenkin. Persus edellä mentiin puuhun ja hattu kourassa pankkien kanssa keskustelemaan lainasta. Kaupat tuli ja aikalailla tasan viisi vuotta vierähti asuessa unelmakämpässä.

Kolmesti on nyt tullut asuntokauppoja tehtyä. Kolmesti on kolahtanut. Ja lujaa. Pakko alkaa uskoa siihen, että ei pidä tyytyä keskinkertaiseen, vaan odottaa sitä oikeaa. Jos ei ole aivan pakko, niin ei kannata tyytyä välimallin ratkaisuun. Se oikea tulee kyllä kohdalle, kun aika on. Kuulostaa ihan parisuhdeneuvonnalta, eikö?

Koti on yksi isoimmista asioista elämässä, kuten on parisuhde sekä ystävät. Eikä työtäkään voi unohtaa tärkeiden listalta. Kaikkiin näihin edellä mainittuihin pätee mielestäni se, että kun sen oikean löytää, sen kyllä huomaa. Ja se oikea osuu kohdalle, kun on sen aika. Jotain työtä asioiden paikalleen loksahtaminen kuitenkin vaatii. Jos ei yhtään etsi, hae ja näe vaivaa, on hyvin pieni todennäköisyys, että asiat ihan itsestään tapahtuvat.

Näillä ajatuksilla ensi vuoteen.

Tuokoon uusi vuosi mukanaan paljon iloa ja onnea meille kaikille!