Tulikin pitkä tauko kirjoittamisen kanssa. Viime vuonna en julkaissut yhtäkään tekstiä. Ajatuksia on risteillyt päässä kaikenlaisia, mutta tekstien aihiot ovat jääneet odottamaan. Ehkä tämän hetken suru-uutinen, Pave Maijasen poistuminen keskuudestamme, antoi sen pienen sysäyksen, mitä tekstin syntymiseen tarvitaan. Vähän on sekalainen setti ajatelmia tässä pätkässä, mutta sekalainen setti on tuo kulunut vuosikin ollut.

Pave Maijasen kappale ”Pidä huolta” on yksinkertainen laulu, mutta niin ajankohtainen. Tai voisiko sanoa jotenkin, että ikiaikainen? Laulun (hitti vuodelta 1981) sanoma pätee tässä ja nyt, on pätenyt aina ja pätee luultavasti tästä eteenkin päin.

Viime vuoden aikana on tullut useaan otteeseen käytettyä lausahdusta: ”Pysytään terveinä, pidetään huolta itsestämme ja toisistamme.” Huolen pitäminen on yksi elämän tärkeimmistä jutuista. Ja kun auttaa muita, voi myös luottaa siihen, että saa apua myös itse, kun joskus sitä on vailla.

Maijasen laulu alkaa sanoilla ”Pidä huolta itsestäs”. Osuvaa, sillä vuoden 2020 aikana pidin hyvää huolta ennen kaikkea itsestäni. Miksi? Itsekästä toimintaa… No, koska jos olen itse terve ja hyvässä kunnossa, voin paremmin pitää huolta myös muista, jotka huolenpitoa tarvitsevat ja kaipaavat. Oman kunnon ja hyvinvoinnin ylläpito ei ole omaan napaan tuijottamista, kun sen tarkoitus on auttaa jaksamaan ja pitämämään pää kasassa kaikenlaisen kohinan keskellä. Kun saa välillä keskittyä ihan vain itseensä, tai johonkin itselle mielekkäseen asiaan ja vaikka ihan konkreettisesti siihen omaan napaan (kuten Pilates-tunnilla ohjatessa välillä totean), niin on helpompi sitten antaa palasia itsestään myös muille.

Tässä koko maailmaa koettelevassa pandemian aallokossa koen kuuluvani hyväosaisiin. Vaikka eteen on tullut haasteita, on pitänyt luopua erilaisista asioista ja on pitänyt rajoittaa tekemisiä sekä tehdä asioita, joista ei kovin tykkää, eivät asiani ole kuitenkaan mitenkään huonosti. Päin vastoin, on myös paljon asioita, jotka ovat oikein hyvin ja ehkä jopa paremmin kuin ilman tätä ympärillä vellovaa katastrofia olisi. Olen ollut terveenä, töitä on riittänyt ja olen saanut viettää aikaa itselle tärkeiden ihmisten kanssa.

Olen joutunut luopumaan ulkomaanmatkoista, joita oli suunnitteilla ja osittain jo varattuna. Olen joutunut luopumaan kesän festareista ja muista elämyksistä ja tapahtumista. En ole päässyt nautiskelemaan ravintoloihin ja tapaamaan ystäviä vapaasti missä ja milloin huvittaa. En ole nähnyt omia vanhempiani ja muitakaan sukulaisia niin paljon kuin olisin halunnut. Nämä ovat ehkä olleet ne suurimmat ”ongelmat”, joita on itselle tullut eteen. Ei mitään katastrofaalista, lähinnä harmitusta aiheuttavaa. En siis jaksa valittaa, enkä halua valittaa, koska oikeasti mikään ei ole niin huonosti, että olisi jotain kunnollista syytä valittaa. On paljon heitä, joilla asiat eivät ole hyvin, joten koen, että itselläni ei ole oikeastaan edes oikeutta valittaa tässä tilanteessa.

Se, mitä kaikkea matkojen, tapahtumien ja elämysten peruuntumisesta ja puuttumisesta on aiheutunut, on isompi haaste ja ongelma niille, jotka näitä elämyksiä ja palveluita tuottavat. Siitä olen pahoillani enemmän kuin siitä, että itseltäni peruuntui monta kivaa juttua. Yksi havainto on ollut se, että monesta tällaisesta kivasta asiasta on muodostunut itselleni vähitellen itsestäänselvyyksiä. Kuitenkin nämä elämänlaatua ja elintasoa nostavat asiat ovat sellaisia, joiden puuttuminen ei aiheuta suurta ongelmaa tai haastetta omaan elämääni. Ilmankin voi oikein hyvin olla.

Selvää kuitenkin on, että jatkossakin haluan eurojani sijoittaa elämyksiin ja sitä kautta tukea mm. tapahtuma-alaa ja kotimaisia matkailualan yrityksiä. Kesällä oli hienoa huomata, että moni innostui ulkomaan matkojen sijasta reissaamaan Suomen hienoissa matkakohteissa. Oli mielenkiintoista seurata some-feedejä, kun verkosto postaili kuvia mitä erilaisimmista kotimaan kohteista. Toivottavasti myöhemminkin tämä jatkuu eikä aina lähdettäisi merta edemmäs kalaan.

On ollut myös upeaa seurata sitä kehitystä ja innovointia, minkä tuloksena on päässyt mm. seuraamaan omassa olohuoneessa erilaisia konsertteja ja tapahtumia. Tekniikkaa on hyödynnetty monessa asiassa ja kyllä tämä erikoinen maailmatilanne on vauhdittanut ihmisten digi-aikaan siirtymistä. Se ei ole yhtään huono asia. Moni muukin kuin viihdearvoa tuottava toiminta on ottanut isoja loikkia eteenpäin.

Keväällä jouduin punnitsemaan omaa suhdettani viruksen uhkaan myös siitä näkökulmasta, että omassa ydinperheessä 2/3 kuuluu riskiryhmään, minä ja lapsi. Voinko mennä kauppaan? Voiko lapsi mennä kouluun, jos se vielä ennen kesälomaa avataan? Uskallanko mennä liikuntakeskukselle ihmisten pariin treenaamaan ja ohjaamaan? Pienen harkinnan jälkeen kaikkiin näihin vastaus oli kyllä. Emme diabeetikkoina kuitenkaan ole ihan sitä kaikista herkintä riskiryhmää. (Edellisessä tekstissä aiheesta kirjoitinkin: Sweet Child O’Mine.)

Elämää ei voi laittaa telakalle, pieni riski pitää voida ottaa, vaikka 100 % varmuutta ei viruksen läsnäolosta ole. Onko 100 % varmuutta mistään muustakaan asiasta mahdollista saada? Haluan uskoa siihen, että Suomessa on tehty hyviä päätöksiä ja suurimmalta osalta asiat on hoidettu maan johdon, asiantuntijoiden ja viranomaisten toimesta mallikkaasti. Kyllä meistä suomalaisista on pidetty hyvää huolta tämän epävarmuuden keskellä.

Omalta osaltani pyrin tekemään asiat ohjeiden ja sääntöjän mukaan ja haluan uskoa, että useimmat ihmiset ajattelevat ja toimivat samoin. En henkilökohtaisesti tunne ketään, joka olisi sairastunut koronaan, joten haluan uskoa, että suurin osa ihmisistä toimii kuten pitää. Riski joutua viruksen kohteeksi on olemassa, mutta sen riskin kanssa pitää nyt vain elää.

On onni, että Suomi on harvaan asuttu maa ja meillä ei halailu ja läheisen kontaktin ottaminen muihin ihmisiin kuulu maan tapoihin kuin ehkä lähimpien sukulaisten ja niiden ihan parhaimpien ystävien kanssa. Ei ole siis niin vaikeaa pitää etäisyyttä kuin esimerkiksi kulttureissa, joissa poskisuudelmat kuuluvat olennaisena osana tervehtimiskulttuuriin.

Kaikenkaikkiaan vuosi 2020 kääntyi omalla kohdalla enemmän positiiviseen kuin negatiiviseen suuntaan. Se, että tuolloin vuosi sitten alkutalven kääntyessä jo kevättä kohti, moni asia peruuntui, suljettiin tai muuttui etätekemiseksi ja piti miettiä montaa asiaa uudella tavalla, toi mukanaan myös hyvää. Kalenterin tyhjentyminen ja ajan viettäminen pääsääntöisesti kotona ja lähimaastossa ei ollut niin huono asia.

Kun pienestä alkulamaannuksesta tokeni, niin asiat sai käyntiin ja rullaamaan hyvin. Tässäkin tapauksessa pätee se, että kun ei tee asioista isoa ongelmaa, ei niistä sellaisia myöskään itsestään tule. Maalaisjärjellä selviää monesta asiasta. Tyhjentyneeseen kalenteriin kyllä sai kehitettyä korvaavaa tekemistä ja tulipahan toimettomuutta estettyä mm. suorittamalla kahvakuulaohjaajan koulutus. Siinä meni kivasti kevät ja kesä tekniikoita treenatessa ja lapsityövoimaa tuli hyödynnettyä, kun piti videoida tekniikoista suoritukset arviointia varten. Mukavaa yhteistä puuhaa tuokin oli.

Se, että kulunut vuosi oli kaiken kaikkiaan eriskummallinen, ei kuitenkaan ole muuttanut sitä tosiasiaa, että elämä menee eteenpäin. Asioita sattuu ja tapahtuu, vaikka pandemia kolkuttelee ovella ja monenkaan asian kanssa ei korona-viruksella ole ollut mitään roolia tapahtumien kulussa.

Koko elämän kirjo syntymästä kuolemaan tiivistyi tiukkaan pakettiin viime syksynä, kun pieneen ajanjaksoon syyskuun alusta lokakuun alkuun tiivistyi elämän koko kiertokulku, kirjaimellisesti kehdosta hautaan, ja kaikkea siltä väliltä. Tuttavapiirissä syntyi useampaan perheeseen lapsi, päästiin juhlimaan useamman kummilapsen synttäreitä sekä ystävien häitä. Saimme myös kuulla suru-uutisia useammalta taholta ja äkilliset menetykset iskivät lujaa kasvoille.

Vaikka kuolemat eivät tapahtuneet omassa perhepiirissä, niin ne koskettivat kovasti läheisiä ihmisiä ja sitä kautta myös osuivat omaan tajuntaan melko lujaa. Eräässä muistotilaisuudessa ollessa ei voinut muuta kuin todeta, että mitä vain voi koska tahansa tapahtua, eikä asioihin aina pysty vaikuttamaan mitenkään, vaikka kuinka haluaisi ja tekisi kaikkensa. Loppuvuodesta sain vielä eräänä päivänä viestin, että ”lähdetään tässä iltapäivällä synnyttämään” ja samalla hetkellä kilahti viesti, jossa kutsuttiin siunaustilaisuuteen. Tuossa hetkessä elämän kaksi ääripäätä, syntymä ja kuolema, sattuivat tavoittamaan minut aikalailla samalla kellonlyömällä.

Näitä kaikenlaisia tapahtumia pyörittelin mielessäni moneen kertaan. Lopputulemana entistä vahvemmin nousi ajatuksiin se, että on pyrittävä elämään niin, että ei jätä tekemättä sitä, mitä haluaisi tehdä. Pandemioita tulee ja menee, mutta oma elämä on tässä ja nyt. Pitää tehdä päätöksiä (”niistä voima itää”) ja toteuttaa omia toiveitaan ja haaveitaan, ennen kuin on liian myöhäistä. Moni asia lienee tällä hetkellä jäissä ja mahdoton toteuttaa, mutta jos tämä jossain määrin lamaannuttava ajanjakso on auttanut kirkastamaan omia toiveita ja haaveita, ehkä voisi olla hyvä tehdä päätöksiä ja suunnitelmia, joita voi sitten toteuttaa, kun se taas on mahdollista?

Kaiken kaikkiaan elämä kulkee eteenpäin, oli keskuudessamme korona-virus tai ei. Asioita tapahtuu silloin, kun on niiden aika. Ei syntymä tai kuolema odota, että korona poistuu. Ja poistuuko se koskaan?

Yksi huolestuttava asia, joka on myös pyörinyt tummana pilvenä mielessä, on lasten ja nuorten väkivaltaiset teot. Äitinä sydäntä kylmää ajatus, että teot, joita on uutisoitu, ovat tosiasioita ja jossain takaraivossa kolisee, että mitä jos omaa lasta ei voi suojella näiltä kauheuksilta? Tästä saisi paljon asiaa kirjoitettua, mutta jäänee kirjoittamatta, koska koko aiheesta tulee paha olo. ”Pidä huolta” sopii kyllä tähänkin, sillä on pidettävä huolta pienistä ihmisistä.

”Pidä huolta!” on monitahoinen käsky. Se, että välittää ja huolehtii itsestään ja muista ihmisistä sekä ympäristöstään, voi tuntua isolta urakalta, mutta jos lähtee liikkeelle siitä, että tekee asian kerrallaan ja etenee päivä kerrallaan, riittää. Ja aloitetaan huolta pitäminen itsestä ja niistä lähimmistä, ei koko maailman murheita voi ottaa kantaakseen. Elämässä on asioita, joille ei voi mitään ja on asioista, joihin itse voi vaikuttaa. Keskitytään siis niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa sekä rokotuksia odotellessa:

• käytetään maskia tarvittaessa
• pestään käsiä ahkerasti
• ei liikuta kodin ulkopuolella, jos on flunssan oireita
• pidetään turvavälit

Ja ennen kaikkea, PIDETÄÄN HUOLTA!

—

Pidä huolta – Pave Maijanen

Pidä huolta itsestäs
Ja niistä jotka kärsii
Anna almu sille
Joka elääkseen sen tarvii
Muista siellä rakentaa
Missä koti maahan sortuu
Koeta niitä rohkaista
Jotka päätöksissään horjuu
Sillä jokainen
Joka apua saa
Sitä joskus tajuu myös antaa
Tajuu myös antaa
Tajuu myös antaa
Pidä huolta luonnosta
Se susta huolen pitää
Pidä kii päätöksistä
Niistä voima itää
Muista, vanhukset
Ei kuulu vanhainkotiin
Toimi niin ettei nuorukaiset
Joudu uusiin sotiin
Sillä jokainen
Joka apua saa
Sitä joskus tajuu myös antaa
Tajuu myös antaa
Tajuu myös antaa
(Antaa… antaa… antaa…)