Jos kirjoittaisin päiväkirjaa, eilinen merkintä alkaisi näin: "Rakas päiväkirja, tänään hiihdin 2,3 kilometriä. Omassa pihassa!" Totta se on, tehtiin juniorin kanssa toissapäivänä hiihtolatu kiertämään omaa pihaa ja sitä hiihdettiin ympäri myös eilen. Pikkumiehen kanssa hiihdettiin ensin vajaan kilometrin verran sunnuntaihiihtelyä ja kun latu oli vapaa, eli täysin äipän käytössä, tuli sivakoitua vielän reilu toinen mokoma … Jatka artikkeliin Mä hiihdän, mä hiihdän!
koti
Metrinen halko
Vuoden mittaa päässä on pyörinyt paljon erilaisia aiheita, mutta suuren inspiraation puutteessa ne ovat jääneet hajatelmiksi, joista ei oikein eheää tekstiä ole saanut aikaiseksi. Hyvin alkanut blogin kirjoittaminen ei oikein ottanut tuulta alleen. No, mitäpä tuosta. Ehtiihän sitä taas ensi vuonna kirjoittaa lisää ja hajatelmista voi pienellä viiveellä hyvinkin kasvaa kunnon ajatelmia. Vuosi on ollut … Jatka artikkeliin Metrinen halko
Tästä asti aikaa
Helmikuun loppu häämöttää. Jälleen on ollut tapahtumarikas kuukausi, mutta sitähän se elämä on, tapahtumia toisensa jälkeen. Päässä on pyörinyt kaikenlaista. Yksi kappale on radiosta tarttunut korviin useamman kerran, joten olkoon se teemana tälle tekstille. Lukion äidinkielen tunnille piti jossain kohtaa kaikkien tuoda jonkun suomalaisen kappaleen sanat analysoitavaksi. Mieleen on jäänyt kaksi biisiä, joista toinen on … Jatka artikkeliin Tästä asti aikaa