Jos kirjoittaisin päiväkirjaa, eilinen merkintä alkaisi näin: ”Rakas päiväkirja, tänään hiihdin 2,3 kilometriä. Omassa pihassa!”

Totta se on, tehtiin juniorin kanssa toissapäivänä hiihtolatu kiertämään omaa pihaa ja sitä hiihdettiin ympäri myös eilen. Pikkumiehen kanssa hiihdettiin ensin vajaan kilometrin verran sunnuntaihiihtelyä ja kun latu oli vapaa, eli täysin äipän käytössä, tuli sivakoitua vielän reilu toinen mokoma vähän ripeämmin.

Hiihto on ihan parasta treeniä, mutta eipä ole tullut hiihdettyä montaa kertaa sitten kouluaikojen. ”Koska ei ole ollut välineitä.” Nyt on, viime talvena hankittiin. Ehdittiin niillä lumilla testata kerran ladulla. ”Kun ei ole aikaa ja intoa ajaa x kilometrin päähän ladulle.” Nyt ei ole kynnystä siirtyä suorituspaikalle, senkun vaan monot jalkaan ja ulos ovesta, suksien kiinnitys ja ladulle. Sportstracker käyntiin matkaa mittaamaan ja menoksi.

Pihahiihto on mun uusi musta! Suunnittelin ladun tekemistä pikkumiehen hiihdättämistä varten jo kesällä ja toivoin hyvää talvisäätä suunnitelman toteuttamiseen. Nyt se on tehty ja innostus valtava, sekä pojalla että äidillä. Kelikin toivottavasti pysyy hyvänä pitempään kuin pari päivää. Jos säät suosivat, niin tulen luultavasti tekemään huimat enkat hiihtokilometreissä. Kahden päivän saldo on jo 3,5 km. Se on jo enemmän kuin olen hiihtänyt viimeiseen vuosikymmeneen yhteensä.

Pihahiihto, ihan huippua! Maisemat eivät paljon vaihdu, mutta löytyy pieni alamäki, jonka jälkeen tiukka 90 asteen käännös. Sitten lyhyt tasatyönnöin hyvin sujuva suora ja sopiva haarakäynnillä tikattava ja hieman käsivoimia treenaava nousu. Sitten vielä sopiva pätkä sivakointia vuoropotkuin. Oikein sopiva sprinttirata. Saa hyvin sykkeen nousemaan ja hien pintaan. Ei ehdi puutua pitkään nousuun, tiukkamutkainen lasku antaa pienen haasteen, eikä ole kovia kuntohiihtäjiä, joiden alle voi jäädä hiihtoreiteillä. Eikä ketään kiinnosta, pysähtyykö välillä, tai kuinka usein pysähtyy matkan varrella. Naapurit ja satunnaiset koiranulkoiluttajat ja lenkkeilijät voivat hämmästellä ja kummastella, mutta Matti Nykäseltä lainaten: ”So not”. Omassa pihassa voi hiihtää mihin aikaan tahansa ja juuri sen verran kuin huvittaa. 

Siitä vaan kaikki, kenellä mahdollisuus on, tekemään latua pihaan ja treenaamaan hiihtoa! Onhan näitä kaikenlaisia muitakin kotitreenejä, joilla itsensä saa hyvään kuntoon, jos on itsekuria ja tahtoa treenata kotona. Miksi ei hyvässä talvisäässä siis nauttisi raittiista ilmasta ja tekisi kunnon kokovartalotreenin hiihtämällä? Oma latu kannattaa työstää, varsinkin, jos on välineet, mutta ladulle siirtymiseen menisi sen verran aikaa, että työpäivän jälkeen ei enää innosta lähteä, tai ei jaksa nähdä vaivaa. Välineitä kannattaa ulkoiluttaa. Turhaan niitä varastossa säilöö. Kerta viikossa 10 km, tai useammin viikossa muutama kilometri kerrallaan – hiihtipä miten vaan, aina se on plussaa oman kunnon ja hyvinvoinnin ylläpidolle!

Jos ei muuten kehtaa, niin lapsillehan se latu on pihaan tehty ja lasten kanssa on kiva harrastaa omassa pihassa 🙂 Jos ei ole omia lapsia, niin lainaa naapurista, tai tilaa ystävien tai sukulaisten lapset testaamaan latua…

Hiihdetään!

P.S: Antti Tuiskun tahtiin ladulle: Mä hiihdän